Loistoisännöinnin tarina

Turvallisuutta ja onnellisuutta asukkaille ja osakkaille

Olen Elina Liimatainen, Loistoisännöinti Oy:n perustaja, omistaja ja yrittäjä. Tieni täysipäiväiseksi yrittäjäksi kulki muutaman mutkan kautta, mutta perille saavuin vuonna 2021. Yrittäjyyteen minut ajoi halu tuottaa loistavia isännöintipalveluita, jotka lisäävät taloyhtiön asukkaiden ja osakkaiden turvallisuutta ja onnellisuutta!

Elämä ohjannut isännöinnin pariin

person holding smartphone and laptop

Mietin pitkään, mitä haluan tehdä isona. Vaihtoehtoja oli monia. Viimeisimpänä pohdin tosissani poliisikouluun lähtemistä, mutta lapsen syntymän myötä se haave on ainakin hetkeksi haudattu. Nyt tuntuu, että oikea ala on viimein löytynyt elämän johdattelemana!

Opiskellessani tradenomiksi suoritin työharjoittelun isännöintiyrityksessä ja kiinteistönvälitysyrityksessä. Harjoittelusta sain todella paljon eväitä nykyiseen työhöni.

Myöhemmin, toimiessani syyttäjänsihteerinä, sain paljon kokemusta erilaisista hallinnon tehtävistä ja toimin auttavana kätenä monissa teknisissä ongelmissa. Teknisten apuvälineiden käyttäminen on minulle erittäin luontevaa ja niitä haluan hyödyntää työssäni erityisen paljon.

Yrityshaave toteutui

person holding smartphone and laptop

Tieni yrittäjäksi on kulkenut ensin palkkatöistä sivutoimiseksi yrittäjäksi ja viimein kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Aloin tehdä vuonna 2019 taloyhtiöille kirjanpidon tehtäviä päivätyöni ohella. Lokakuussa 2021 perustin Loistoisännöinti Oy:n ja joulukuussa ilmoitin silloiselle työnantajalleni keskittyväni täysillä yritystoimintaan.

Siirtyminen kokopäiväiseksi yrittäjäksi on tuntunut erittäin loistavalta ratkaisulta!

Halusin tehdä jotain mistä innostun ja saan energiaa

Yrittäjyys on kasvanut pikkuhiljaa ja koen itseni energiseksi tehdessäni isännöintiä. Tunnen olevani parhaimmillani, kun saan auttaa asukkaita ja osakkaita heidän haasteissaan.

Tavoitteenani on luoda turvallisuutta ja onnellisuutta asumispalveluiden avulla. Kun taloyhtiössä asiat sujuvat, on asukkaiden mukava keskittyä omiin mielenkiinnon kohteisiinsa.