Jokaisen osakkaan kannattaa osallistua yhtiökokoukseen. Se on se hetki, milloin taloyhtiön toimintaan on mahdollista ja erittäin suotavaakin vaikuttaa. Ajatukset ja toiveet taloyhtiön toiminnasta harvoin kantautuu isännöitsijälle tai hallitukselle asti, jos niistä keskustellaan vain pihakeskusteluissa. Mikäli haluat jonkin asian yhtiökokouksen käsiteltäväksi, ilmoita siitä hyvissä ajoin ennen yhtiökokouskutsun saapumista ja kirjallisena hallitukselle tai isännöitsijälle.
Monesti kokouksessa on pari äänekkäämpää osakasta, joiden mielipiteet saattavat tuntua voimakkaille. On tärkeää muistaa, että heillä on osakkeiden suhteessa samanlainen ääni- ja puheoikeus kuin muillakin. Eli heillä ei ole sen enempää valtaa päättää yhtiön asioista kuin heillä, ketkä eivät ole kokouksessa äänessä.
Kun olet valmistautunut hyvin kokoukseen, on helpompi tuoda mielipiteitä esille. Kun puheenjohtaja ottaa jonkin asian käsittelyyn, puheenjohtaja, hallituksen jäsen tai isännöitsijä esittelee sen. Tämän jälkeen käydään keskustelua asiasta ja lopulta päätetään, miten asian kanssa tehdään. Kun asia on päätetty, siihen ei voida palata, ellei asiaan tule joitain uusia seikkoja, jonka vuoksi asia olisi käsiteltävä uudelleen.
Lue täältä, miten valmistaudut yhtiökokoukseen.
Hallituksen jäseniä valittaessa on hyvä miettiä kuka olisi tehtävään soveltuva. Hyvä hallituksen jäsen on kiinnostunut taloyhtiön toiminnasta. Voit esittää itseäsi, toista osakasta tai ulkopuolista henkilöä hallituksen jäseneksi. Ulkopuolisen jäsenen käyttö on hyödyllistä erityisesti, jos taloyhtiöllä on tulossa isompia remontteja. Tällöin ulkopuolisella jäsenellä olisi hyvä olla kokemusta hallitustyöskentelystä tai rakennusalalta. Jäseneksi ei voida valita henkilöä, jolta ei ole suostumusta tehtävään.